Pohjanmaan derbystä tuloksena tappio

Miehet hävisivät niukasti viime perjantaina pelatun ”paikallisottelun” Woodcuttersia vastaan. Ottelu päättyi lukemin 4-3 (0-1, 3-1 ja 1-1).

Markus Backlund teki Blue Foxin ottelun viimeisen maalin.


Blue Fox siirtyi ottelussa johtoon, kun ensimmäistä erää oli pelattu 17.43. Maalintekijänä Kim Nyström, jolle syötön tarjoili Jori Isomäki.

Toisessa erässä Woodcutters ensin tasoitti ottelun ja sen jälkeen karkasi selvään johtoon. Tasoitus tuli ajassa 21.28, kun Joona Kukko onnistui Petteri Mäki-Jokelan syötöstä. Ajassa 22.20 vierasjoukkue lähti kuluttamaan Botniahallin jäähypenkkiä, ja noin puoli minuuttia jäähyn loppumisen jälkeen Woodis meni ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon. Maalintekijänä jälleen Joona Kukko, jolle syötön antoi Timo samasta Kukkojen klaanista. Ajassa 30.15 kotijoukkue lisäsi Foxien tuskaa tekemällä lukemiksi 3-1. Lasse Mäkinen pelasi viivaan Taneli Töylille, jonka kantti upposi pahassa maskissa olleen Pirttimäen selän taakse. Ajassa 32.47 Blue Fox onnistui kuitenkin kaventamaan, kun Jarno Pahkakankaan pommi painui hyvin pelanneen Woodis-veskarin selän taakse. Syöttäjäksi maaliin merkittiin Tuomas Puutio. 3-2 lukemista siirryttiinkin toiselle erätauolle.

Kolmannen erän alussa Woodcutters onnistui tekemään hieman erikoisen maalin ja tilanteeksi 4-2. Maalin pyöräytti nurkasta Mikko Kuusisto, jolle pallon sinne toimitti Juho Sutinen. Lopun ottelusta vierasjoukkue sai jahdata kavennusta. Mahdollisuuksia siihen tarjottiin mm. kolmen ylivoiman muodossa. Kolmas niistä tuotti tulosta, kun Markus Backlund toimitti pallon rysään maalin kulmalta. 4-3 kavennus siis ajassa 57.15 ja syöttöpisteen saalisti Ronnie Luden. Blue Fox pelasi maalin aikana kuudella neljää vastaan, kun Pirttimäki oli jo otettu maalista pois. Vierasjoukkue jatkoi pelin loppuun kuudella ilman maalivahtia, muttei päässyt ylärimaa lähemmäksi ja näin pisteet jäivät Mustasaareen.

Luulin, että Woodcuttersin nuorilla pelaajilla olisi vaikeaa olla henkisesti valmistautuneita otteluun, mutta kävikin päinvastoin ja me emme olleet valmistautuneita, sanoi valmentaja Markus Åbb päivä ottelun jälkeen. Ensimmäinen erä oli meiltä todella huonoa pelaamista. Pelitapahtumat huomioon ottaen Olisimme voineet ihan hyvin olla tappiolla 4-1, mutta ihme kyllä johdimmekin ottelua maalilla. Oikeastaan ensimmäinen puolisko ottelusta oli meiltä erittäin heikkoa pelaamista ja tämän pelin jälkeen ainoa suuntamme on ylöspäin.

Ketjut

Ojala – Nyström – Puutio
J.Isomäki – Backlund

Toivola – Pietilä – Kallvik
Pahkakangas – Sved

Sjöblom – Ludén – Nyvall
Klingenberg – Holländer

Pirttimäki

Ottelun tilastot löydät täältä.

Käännös: Juhopekka Pietilä